Oman oppimisen pohdintaa:
TieVie-koulutus on ollut minulle ennen muuta näkökulmia avartava kokemus. En voi sanoa, että olisin oppinut jotakin tiettyjä uusia asioita vaan nimenomaan laajentanut näkemystäni tieto- ja viestintätekniikasta opetuskäytössä. Koulutuksen aikana käsitykseni siitä, että verkko-opetuksen kehittämisellä on kolme päätavoitetta, vahvistui. Nämä kolme päätavoitetta ovat parantaa tieto- ja viestintätekniikan innovatiivista hyödyntämistä opetuksessa, kehittää oppilaitosten teknistä tukea ja toimintaympäristöä sekä tukea eri koulutuslaitosten toimintakulttuurin muutosta, jota verkko-opetuksen mukaan tulo ilman muuta vaatii ja tulee vaatimaan.
Eniten minua on jäänyt mietityttämään tai kiinnostuin seuraavista koulutuksessa esillä olleista teemoista: yhteisöllinen oppiminen sekä verkko-opetuksen laatutyö.
Olen joutunut/saanut tutustua verkko-opetukseen monelta eri näkökannalta. Se on johtanut siihen, että olen ymmärtänyt, että verkko-opetus pitää sisällään hyvin monia asioita ja sen että minkälainen osanen verkko-opetus on laajemmasta kokonaisuudesta. Koulutuksen myötä olen oivaltanut, että verkko-opetuksen kehittämisellä on kolme päätavoitetta: parantaa tieto- ja viestintätekniikan innovatiivista hyödyntämistä opetuksessa, kehittää oppilaitosten teknistä tukea ja toimintaympäristöä sekä tukea eri koulutuslaitosten toimintakulttuurin muutosta, jota verkko-opetuksen mukaan tulo ilman muuta vaatii ja tulee vaatimaan. Verkko tulevaisuudessa saattaa toimia esim. tasavertaisten asiantuntijoiden keskinäisenä kokemusten ja tietämysten vaihtopaikkana, joka tukee osanottajienyhteisöjen muodostumista ja kokemusten vaihtoa. Mikäli tällainen visio toteutuu, verkko-opetus vastaa mielestäni haasteeseen. Jos verkko-opetukseen osallistujat saadaan toimimaan ajatuksellisena ja viestinnällisenä yhteisönä, heidät ”ajetaan” tietoisesti sisään uuteen työelämän vaatimaan toimintakulttuuriin.
Kun aloitin kuusi vuotta sitten opettajana, oli tärkeää kerätä itselleen materiaali opetettavia opintojaksoja varten. Siitä sitten vain vaihtamaan kansio toiseen, kun opintojakso vaihtui. Toisin sanoen opettaja jakoi tietoa opiskelijoille. Liike oli yhdensuuntaista. Kasvatustieteelliset periaatteet siirtyvät käytäntöön varsin hitaasti. Tieto- ja viestintätekniikan välineet ovat mahdollistaneet todellisen murroksen vanhoihin käytänteisiin. Vuorovaikutteinen verkko, blogit, wikit ja muut – niiden tarjoama vuorovaikutteisuus – on avain uusiin käytäntöihin. Ne antavat mahdollisuuksia hyödyntää yhteisöllistä oppimista uudella, kannustavalla tavalla. Tapa oppia on muuttumassa. Suurimmat esteet uusien mahdollisuuksien hyödyntämiselle ovat usein meidän opettajien korvien välissä. Ajassa tapahtuu niin paljon, että monet ovat hukassa ja siksi myös hieman peloissaan.
Jere Majavan ja Teemu Arinan luento Social Sofware opetuksessa on toiminut oman kehityshankkeeni innoittajana. Sosiaalinen web kuvaa ilmiön kulttuurista puolta: yksilöiden kasvaneita mahdollisuuksia toimia suorassa tai epäsuorassa vuorovaikutuksessa ja muodostaa sosiaalisia suhteita. Mielestäni Satakunnan ammattikorkeakoulun verkko-opetus on ollut ja on edelleen varsin yksi suuntaista eikä aitoa vuorovaikutusta ryhmän sisällä pääse syntymään. Olen huomannut omilla verkko-opetusjaksoillani, että keskusteluihin ei osallistuta, ellei se ole pakollista opintosuorituksen vuoksi. Ja jos osallistutaan keskusteluun, ei suinkaan vastata muiden viesteihin, vaan pidetään omaa monologista verkkopuhetta. Tämän ongelman ratkaisemiseen Majavan ja Arinan luento tarjoili uudenlaisia lähestymistapoja. Blogit ovat sosiaalisten verkostojen luomisen ja ylläpidon tehokkain ja monipuolisin väline virtuaalisen läsnäolon keskuksena. Muuttuessaan verkostomaisiksi yhteisöjen rajat hämärtyvät. Jokainen muodostaa omat verkostonsa ja voi kuulua moneen yhteisöön. Verkostot muuttavat tapaa käyttää ja ymmärtää asioita sekä ilmiöitä.
Opetuskeskustelun vetäminen ja ohjaaminen verkossa blogeissakin vaatii opettajalta kuitenkin uusia vuorovaikutustaitoja tai ainakin vuorovaikutusprosesseihin pitäisi paneutua hieman enemmän. Koska tietoyhteiskunta asettaa opettajan osaamiselle ja kehittämiselle haasteita, näihin haasteisiin on työnantajan pystyttävä antamaan mahdollisuus.
Kun opiskelijat pääsevät itse vaikuttamaan sisältöön, on osallistuminen – ja sitä kautta oppiminen – aivan eri luokkaa. Uskon, että suurin osa opiskelijoista ei enää halua ottaa passiivisesti vastaan valmiiksi pureksittua tietoa. Yhdessä toimiminen vie eteenpäin myös oppimisen muutoksen keinoja, mahdollisuuksia verkottua ja jakaa oppimista. Ajatus siitä, että oppiminen tapahtuu parhaiten yhdessä, vahvistuu edelleen. Kun ponnistellaan kohti yhteistoiminnallista ja yhteisöllistä oppimista, se edellyttävää vuorovaikutusta ja keskustelua kaikkien toimijoiden kesken. On toki totta, että verkkokeskustelut eivät sovi kaikille, mutta osalle ne ovat ehkä jopa paras tai ainoa tapa tuoda ajatuksia esiin. Osaltaan verkko-opiskelu siis myös tasa-arvoistaa opiskelijoita.
Verkko-opetuksen laatutyöstä:
Jyväskylän lähiseminaarin teemana oli arviointi eli laatutyö. Verkko-opetuksen laadun arviointi oli seminaarin keskeisimpiä asioita. Leena Hiltunen käsitteli omassa luennossaan verkko-opetuksen laatua. Hän esitti verkko-opetuksen suunnittelumallin, joka on kehitetty verkko-opetuksen laadunvarmistamiseen. Näin opettajan näkökulmasta suunnittelumalli vaikutti varsin työläältä kymmenine eri suunnittelu- ja analyysivaiheineen. Toisaalta hän myös esitti, että ko. mallin avulla pystyttäisiin ratkaisemaan sellaiset verkko-opetuksen suunnittelun ongelmat, kuin miten suunnitella ja toteuttaa opetuskokonaisuus, johon verkon käytöllä luodaan lisäarvoa sekä miten ja millaisella pedagogiikalla edistetään oppimista verkossa. Nämä kysymykset ovat mielestäni juuri niitä, kaikkein keskeisimpiä, verkko-opetuksen peruslähtökohtia, joihin verkko-opetuksen suunnittelijan pitäisi pystyä vastaamaan. Kaikenlaiset sisällöt ja pedagogiset lähestymistavat eivät sovellu verkko-opetukseen. Verkko-opetusta ei siis voi tehdä vain verkko-opetuksen vuoksi vaan pohja on oltava pedagogisissa prosesseissa. Koko Jyväskylän seminaarin anti oli mielestäni se, että laadukas verkko-opetus lähtee aina hyvästä suunnittelusta. En ehkä edelleenkään halua suunnitella omaa verkko-opetustani minkään pikkutarkan prosessikaavion mukaan, mutta jokin vaiheittainen suunnittelumalli voisi sittenkin olla toimiva ratkaisu J. Tiivistäen voidaan sanoa, että verkko-opetuksen toteutus vaatii hyvää suunnittelua, dokumentaatiota sekä jotain standardoitua suunnittelumallia suunnittelutyön pohjaksi. Satakunnan ammattikorkeakoulu on luomassa omaa verkko-opetuksen suunnittelumallia, joka on oma osansa verkko-opetuksen laatukäsikirjaa.
Jyväskylän pienryhmätyöskentelyssä totesimme, että verkko-opetuksen laatu on jaettavissa kolmeen eri osaan: sisällölliseen laatuun, pedagogiseen laatuun sekä teknisen toteutuksen laatuun. Siten nämä kaikki kolme osa-aluetta, on myös varmistettava ennen uuden verkko-opintojakson aloitusta. Otin tämän pohdinnan tuloksen huomioon, kun laadin oman kehittämishankkeeni laatudokumenttia.
Juonneryhmätyöskentelystä:
Omassa juonteessani Opetuksen uudistajat III työskentely oli antoisaa. Tosin juonteen aktiivinen osa kutistui melko pieneksi mutta sitäkin tiiviimmäksi ryhmäksi. Tämän pienen ryhmän kesken ajatusten vaihto oli vilkasta. Oli mukava kuulla, miten verkko-opetusta tehdään yliopistossa. Oli myös hienoa huomata, kuinka pitkällä olemme Satakunnan ammattikorkeakoulussa verkko-opetuksen saralla, etenkin verkkopedagogiikassa. Toisaalta oli myös opettavaista huomata, että verkko-opetuksen uudet innovaatiot ovat yliopistoissa jo käytössä ja meillä niistä vasta keskustellaan.
Vertaisryhmätyöskentelystä:
Opet verkkoon -ryhmä kutistui kutistumistaan ja aktiiviseen ryhmään jäivät oikeastaan minä ja Hanne. Täytyy myöntää tämän viimeisen portfolioverkkojakson aikana minäkin olen ollut melko huono ryhmätyöskentelijä.
Jyväskylän vertaisryhmätyöskentely oli omalta kannaltani koulutuksen parasta antia. Muodostimme Taideverkon kanssa yhden ryhmän, jossa otimme käsittelyyn minun kehityshankkeeni laadun. Sain todella paljon hyviä näkemyksiä siitä, miten verkko-opetuksen asiantuntijakoulutusta kannattaisi kehittää. Ryhmänjäseniltä tuli hyviä vinkkejä siitä, miten verkkototeutus kannattaisi tehdä ja minkälaisia tehtäviä kannattaisi järjestää. Omia ideoitani myös jatkojalostettiin ko. ryhmässä, mikä oli mielestäni hienoa! Sain myös uudenlaista näkökulmaa ryhmän merkityksestä verkko-oppimisessa sekä -opetuksessa. Olen hyväksikäyttänyt tätä Jyväskylän antia melko pitkälle verkko-opetuksen asiantuntijakoulutuksen suunnittelussa.
