Reaktiopaperi 4

Tiina Ojala arvioi tutkimuksessaan Riittääkö, riittävätkö rahat? – Tutkimus verkko-opetuksen työmääristä ja kustannuksista verkko-opetuksen kustannuksia. Tutkimuksen kohteena on 10 erilaista verkkoa hyödyntävää verkkokurssia, joista kaksi käytti verkkoa ainoastaan materiaalipankkina. Lähtökohtaisesti Satakunnan ammattikorkeakoulun verkko-opetusstrategian mukaisesti materiaalipankkikäyttöä ei voi pitää verkko-opetuksena, vaan verkko-opetusta on verkossa annettu opetus, joka edellyttää kahden suuntaista vuorovaikutusta. Siitä huolimatta tutkimuksessa todetaan, että materiaalipankin ulkoasun suunnittelu vie runsaasti resursseja. Jos näin todella on, mielestäni materiaalin verkko-jakelun perusteita täytyy miettiä. Jos luentomateriaaleja haluaa viedä verkkoon, se on helppoa tehdä vaikkapa Word- tai Ppt-muotoisena oppilaitoksen omassa ympäristössä, jossa ulkoasun suunniteluun ei tarvitse käyttää aikaa. Henkilökohtaisesti pitäisin resurssien tuhlauksena määrärahojen osoittamista erikseen edellä mainitun kaltaiseen toimintaan. Myös Ojalan tutkimuksessa todetaan, että myös verkko-opetukseen voi panostaa hyvin paljon ilman, että siitä olisi paljoakaan hyötyä.
Ojalan mukaan alhaiset kokonaiskustannukset eivät ole ainoa tavoitetila, vaan että tasapaino koulutuksen vaikuttavuuden ja laadun kanssa on säilytettävä. On selvää, että verkko-opetukseen kuluu rahaa, sillä se mahdollistaa uudet pedagogiset ratkaisut. Mikäli verkko-opetukseen ei ohjata rahaa, opetus on auttamattomasti vanhanaikaista.

Siirtymistä verkko-opiskeluun perustellaan usein kustannussäästöillä. Kustannussäästöjen laskeminen on kuitenkin vaikeaa tai käytännössä lähes mahdotonta. Hinnoitteluperiaatteet vaihtelevat ja se vaikeuttaa kustannusten vertailua. Verkko-opintojaksot voivat olla myös hyvin eri tavoin järjestettyjä. Yleinen harhaluulo saattaa siis olla, että verkko-opetus säästäisi rahaa. Näin ei kuitenkaan ole. Verkkomateriaalin tuottaminen ja yleensä tarvittava erityisosaaminen on kallista. Edullisinta on siis edelleen pitää luentoja isoille ryhmille. Palkkakustannusten lisäksi verkko-opiskelusta tulee verkko-oppimisympäristöjen ylläpitokustannuksia sekä kehitystyöstä aiheutuvia kustannuksia. Jos verkko-opetukselta halutaan laatua, opettajan ohjausta tarvitaan. Massoille suunnatut itseopiskelupaketit eivät mielestäni tuota riittäviä tuloksia. Lähiopetuksen järjestäminen ei tietenkään ole ilmaista. Verkko-opetuksen kustannuksia olisikin peilattava suhteessa saman opintoaineksen järjestämiseen lähiopetuksena. Käytännössä tämä voi olla lähes mahdotonta, sillä lähiopetuksessa ja verkko-opetuksessa syntyy erilaisia kustannuksia ja niiden tuottamaa hyötyä on hankala laskea puhtaina numeroina tai saati euroina.
Verkko-opintojakson kustannusten laskeminen edellyttää myös opintojakson elinkaaren selvittämistä, sillä mitä pidemmän aikaa opintojakso on pienillä muutoksilla ja päivityksillä käytettävissä, sitä edullisemmaksi kokonaiskustannukset tulevat. Tältä kannalta valmiit verkko- tai monimuoto-opintojaksot pitäisikin saada yleiseen käyttöön ja levitykseen esim. SAMKin sisällä. Opettajan oman verkko-opintojakson rakentamista auttaisi ja kustannuksia supistaisi se, että oman organisaation sisällä tuotettuja verkko-opintojaksoja saisi hyödyntää vapaasti vaikkapa verkkotehtäviä kopioimalla tai muuntelemalla omaan käyttötarkoitukseen sopivaksi.
Luento-opetuksen ja verkko-opetuksen kustannuksia voi vertailla myös seuraavasta näkökohdista: Luento-opetuksen toteuttaminen vaatii suuren budjetin, tarvitaan luokkahuoneet, välineet ja opettajat. Opetuksen kokonaiskustannuksia saattaa säästää vähenevä tilatarve, joka tarkoittaa pieneneviä vuokrakustannuksia. Luento-opetuksessa vaaditaan myös joukko opettajia, joiden asiantuntijuuden laatu voi olla vaihteleva. Verkko-opetuksessa muutaman, maantieteellisesti etäällä olevan asiantuntijan tieto on suuren opiskelijajoukon käytössä. On myös huomioitava, että matkakustannukset voivat luokka-opetuksessa olla korkeat, kun sekä opettajat että opiskelijat joutuvat matkustamaan. Verkko-opetuksessa matkakuluja ei välttämättä kerry lainkaan.
Verkko-opetuksen laadun kehittäminen voi olla kannattavuuden kannalta ongelmallista, sillä asiakkaat eli opiskelijat haluaisivat maksaa vain kokemastaan hyödystä. Opiskelijoilta saattaa jäädä kokonaan huomaamatta laadun paraneminen opintojaksolla. Tässä mielessä taloudellinen toimintaratkaisu on pyrkimys tuottaa opiskelijoiden kannalta riittävää laatua. Uudessa SAMKin uudessa verkko-opetusstrategiassa tähän onkin kiinnitetty huomiota määrittelemällä riittävä laatu. Tämän määrittely toimii näin kahteen suuntaan: Toisaalta opettaja tietää kriteerit, jotka laadukkaan verkko-opetuksen tulee täyttää ja toisaalta hän myös tietää, milloin hän on tehnyt verkko-opetuksensa eteen tarpeeksi. Kuten Ojalakin mainitsi: Opettaja voi panostaa hyvinkin paljon verkko-opetukseen saavuttamatta kuitenkaan tavoittelemaansa hyötyä.
Ehkäpä mielenkiintoisin Ojalan tutkimuksen johtopäätös on se, että jo pienelläkin panostuksella voi saada aikaan uudistuksia, joista on todella hyötyä opettajan ajankäyttöön. Helpottaahan se opettajan työtä, kun esimerkiksi dokumentit ja asiakirjat ovat yhdessä ja samassa paikassa. Näin opetus selkiytyy. Kun opettajan verkko-opettamiseen tarvittavat taidot karttuvat, verkko nopeuttaa työntekoa ja antaa opetukseen aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.